Minä olin tietysti keltanokkana innolla mukana. Tosin kiipeilykokemusta omasin vielä varsin vähän. Taisin käydä kaksi kertaa yliopiston betonisella kiipeilytornilla ennen Alpsteinin reissua. Ensimmäiset kiipeilytossut olin jo ostanut ja reissua varten täytyi käydä kaupasta vielä valjaatkin.
Sitten istuin jo junassa Alppiyhdistyksen kokeneempien jäsenten kanssa tietämättä mikä minua odottaa. Minulle tuupattiin käteen kypärä, pari nauhalenkkiä ja sulkurengasta. Kummastelin tietämättömyyttäni välineiden tarpeellisuutta ja kokeneempien tyly vastaus oli, että kyllä sinä niitä tulet tarvitsemaan ja seuraavat päivät osoittivatkin varusteiden tarpeellisuuden.
Neljä päivää kiipesimme usean köydenpituuden reittejä satumaisen kauniissa ympäristössä ja pääni täyttyi ikimuistoisista elämyksistä. Tekeminen tuntui heti omalta.
Graniittia ja Kalkkikiveä
Tänä kesänä minulle on avautunut oiva tilausuus kiivetä jälleen Alppien lukuisia pitkä reittejä. Vietin heinäkuussa intensiivisen pariviikkoisen lähinnä Sveitsin Alpeilla.
Ensin suuntasimme meksikolaisen köysikumppanin Sergio Juarezin kanssa graniittiseinistään kuuluisaan Italian Val di Melloon.
Kun yöllä saavuimme San Martinin kylään, satoi vettä niin että lotisi ja emme tehneet suuria odotuksia seuraavan päivän kiipeilyn suhteen. Pilvinen ilma estikin kallion kuivumisen ja tyydyimme tutustumaan laaksoon ja hahmottamaan missä mielenkiintoiset kiipeilyreitit ovat. Yhtä halkeama kp:tä pääsimme kiipeämään ja totuttautumaan näin kivilajiin.
Seuraavalle kahdelle päivälle oli luvattu paranevaa säätä ja päätimme käyttää ikkunan mahdollisimman tehokkaasti hyväksi.
Ensimmäisenä päivänä kiipesimme yhden laakson klassikoista 10kp:n Risveglio di Kundalinin, jonka jälkeen vaelsimme tuhantisen metriä ylöspäin leireytymään lähelle Allievi-refugiota. Leiristämmä käsin nousimme seuraavana päivänä 790m pitkän (21kp) Gervasutti-reitin Punta Allievin eteläharjanteella palaten tihkusateisessa illassa aina alas Mellon laaksoon.
Takki oli tyhjennetty!
Seuraaana aamuna meillä molemmilla oli vaikeuksia saada kättä puristettua nyrkkiin. Oli siis vapaapäivän aika.
Alppien pohoisrinteille oli säätiedtuksen mukaan tulossa kaunista säätä ja niinpä vietimme vapaapäivämme autoillessa Koillis-Sveitsiin. Tavoitteenamme oli Rätikonin jyrkät kalkkikalliot, jossa pitkiä reittejä löytyy aina alppien vaikeimpiin asti. Mukaamme lyöttäytyivät tässä vaiheessa Helena Schneeberg ja Sinje Späth.
Ensimmäsenä kahtena päivänä ei oikein tapahtunut yhtään mitään. Taivas pysyi säämiehen sanoista huolimatta pilvessä ja silloin tällöin pisaroi. Sumun keskellä kiietyistä osittain märistä kyödenpituuksista ei jäänyt kuin paha mieli.
Vauhtia haettiin alhaalta laaksosta ja road trippimme päätyi toisen Rätikonpäivän iltana aina legendaariseen Casba nimiseen kapakkaan Kontanzissa Saksassa. Lyhyestä yöstä huolimatta olimme aikaisin matkalla takaisiin kohti Rätikonin kallioita. Aurinkoinen kesäsää siivitti matkaamme ja meillä kolmella: Sinje, Sergio ja minä (Helena joutui lähtemään töihin.) oli edessä kaksi upeaa kiipeilypäivää.
Ensimmäisen päivän reitti Harta Huätscha oli 9kp;n mittainen mukava alkupala ja iltapäivällä ehdittiin vähän leikitellä myös tiukalla sporttireitilläkin. Toisena päiväna kiivetty 650m (15kp) pitkä Rialto oli todella nautinnollinen linja. Viimeiset kaksi kp:tä ehkä tyylikkäimmät, joita olen kiivennyt.
Samaisen toisen päivän iltana löysimme itsemme toistamiseen Casban tiskiltä. Sergiolle ilta oli jäähyväisten aikaa, koska miehen oli seuraavana iltana kiirehdittävä Muencheniin, jossa hänen paluulentonsa Santiago de Chileen odotti.
Minulle palauttelupäivä oikin paikallaan intensiivisen Rätikon-kiipeilyn jälkeen, sillä seuraava aamu toikin tullessaan uuden reitin. Tällä kertaa Kanton Schwyzissä Bockmattlin pohjoisseinällä. Tällä kertaa oltiin matkalla vanhan ystäväni Erik Langen kanssa.
Aamu sujui takkuisesti, sillä ilta Konstanzissa oli taas venynyt ja parin tunnin ajomatkan päätteksi todettiin että sade oli kostuttanut maat ja mannut Bockmattlin tienoilla. Saimme kuitenkin märällä niityllä liukastelun onnellisesti päätökseen, kun vihdoin housunlahkeet vettä valuen löysimme reitin ensimmäisen varmistuspisteen.
Edessä oli 14kp:tä Freetrip nimistä reittiä ylös Grosse Bockmattliturmin huipulle. Seinä on jyrkkä ja reitti hieno mutta kallion paikoittainen märkyys vei atleettisesta leikkauskiipeilystä sen parhaan hohdon. Huipulle päästiin kuitenkin ja vielä samana päivänä takaisin kotiinkin.
70 köydenpituutta elämyksiä Alpeilla kymmenen päivän sisään oli hieno saldo ja seuraavat kaksi päivää lähinnä nukuin.
No comments:
Post a Comment