On taas se aika vuodesta, kun Alppien nelitonniset vallitsevat parhaat hiihtokelit. Vaikka viimeisinä vuosina ovat hiihtopäivät Alpeilla jääneet UIAGM kurssin ja muiden Etelä-Amerikan projektien takia vähäisiksi, joka vuosi on silti jotain tullut Länsi-Alpeilla sivakoiden kanssa raavittua. Kaksi vuotta sitten Chamonixissa ja Berner Oberlandissa, vuosi sitten Valaisissa. Jotenkin tätä sarjaa halusi kaikesta kiireestä huolimatta tänäkin keväänä jatkaa.
Reissu meni jotakuinkin näin:
Steam Boat Springisin pyydarinteillä Ski-Patrolina iseään elättävä Erik Besselman oli ollut koko kauden vaihtotyöläsenä Steamboatin ystävyyskylässä Saas Feessä. Hissit olivat vapun aikoihin Oberwalissa sulkeutumassa ja Amerikan mies suuntaamassa takaisin Coloradoon. Olikin hyvä syy piipahtaa tervehtimässä vanhaa kaveria ja tehdä pikavisiitti nelitonnisille.
Talvi oli ollut vähäluminen seudulla ja lumiraja noussut korkealle. Päätimme suksilla vähemmän käytyä nelitonnista, Misschabelryhmän korkeinta huippua Domia 4545m. Ensin oli noustava Domhüttelle yöksi seuraavan päivän koitosta varten. Huettelle noustaan jyrkähköä polkua pitkin reilun 1500 nousumetrin verran. Sukset selässä on puuduttavan urakan väsyttävin pätkä muutaman sadan korkeusmetrin mittainen via ferrata, jonka jälkeen ei majalle ole juurikaan matkaa.
Huetten normaaliosa ei ollut auki vaan sen talvitila toimi yöpaikkanamme. Meidän lisäksemme ei Domilla ollut ketään. Oli jotenkin mukavaa nauttia kauniista vuorista ilman huetteille tyypillistä hässäkkää.
Itse tositoimiin pääsimme siinä aamuhämärissä, kun jätimme majan ja kapusimme reunamoreenin yli ja laitoimme sukset jalkaan Festi-jäätikön laidassa. Ensin oli noustava tämän jäätikön pohjoisreunaa kohti Domin länsiseinää kunnes tulimme Festi-solan alapuolelle. Sukset oli vaihdettava jäärautoihin ja kiivettävä kiinteitä köysiä seuraillen solaan. Matka jatkui sitten Dom-jäätikölle, jota pitkin kiersimme vuoren pohjoispuolelle. Enää oli jäljellä huipulle johtava jäärinne.
Viimepäivien sää oli ollut epävakainen ja siksi jäätiköillä oli uutta lunta, josta iloisimme, sillä merkitsihän se nautittavaa lasku. Emme odottaneet että ylempänä voisi uutta lunta olla liikaa.
Näin kuitenkin kävi! Neljäntonnin yläpuolella upposi laduntekijän suksi yhä syvempään hankeen ja nousu kävi vaivalloisemmaksi. Fyysistä rasitusta huolestuttavampaa oli kuitenkin se, että ylempänä lumen kinostuminen teki vuoresta vyöryherkän. Yritimme etsiä tietä läpi seinämän, mutta noin 200 metriä ennen huippua ei vaaroja voinut enään kiertää. Oli jätettävä leikki kesken, otettava skinit pois suksien pohjista ja sujuteltava varovasti karkuun.
Alastulo ei tuttuun tapaan tuottanut sen kummenpia vaikeuksia, hyvää fiilistä kylläkin. Ladunavaajan jalat olivat kuitenkin, jossain vaiheessa aika poikki ennen kuin pääsimme miltei 3000m alemmas Randan kylään. ;)
Ei huippua tällä kertaa, mutta kierros oli ollut varsin mielenkiintoinen. Pitkät siirtymät yli rikkonaisten jäätikköjen, kiipeily ylös-alas sukset repussa ja hankala vyörytilanne olivat tarjonneet haastetta kerrakseen. Mielllään tuon kävisi uudestaan huipulle asti...
Erik nousemassa Randasta kohti Dom-Hütteä
Erik Dom-jäätiköllä
Erik kiipeää Hütteltä alas via ferrataa pitkin
Hups! Ollaan tultu askel liian pitkälle. Tästä ei matka enää jatku eteenpäin, ylempänä on vyöryvaara liian suuri. 