Huippu jossain pilvien peitossa

Palasin toissapäivänä Marmolejon kakkosleiristä takaisin tänne Santiagon kaupunkiin. Vieläkin vähän jaloissa tuntuu 3000 laskeutumismetrin taival alas laaksoon.

Paluumatkalla

Eipä jäänyt huippua taskuun tältä reissulta. Tappion karvas kalkki on vaan nieltävä. Sää ei antanut mahdollisuutta huiputukseen. Keski-Chilen marraskuulle varsin epätavallinen yli viikon kestänyt huonon sään jakso teki selvää suunnitelmistani.

Reissu alkoi optimistisissa merkeissä, kun aloitin lähestymismarssin kohti perusleiriä 17.11.. Kolea ja voimakas tuuli oli kuitenkin seuralaisenani kuusituntisella taipaleella. Olin miettinyt lähestyväni vuorta keveissä trekkivarusteissa, mutta Marmolejo näytti luonteensa jo matkalla perusleiriin minun kaivaessa kovia kenkiä ja kuoritakkia repusta lumen ja kylmän viiman tullessa vastaan.

Ensiyö oli kylmä ja iltaan jatkuva kova tuuli pakotti keittelemään teltan sisällä. En vielä osannut aavistaa, että seuraavat päivät tulisin olemaan varsin tiiviisti ahtaan biwakkitelttani sisällä.

Seuraava päivä valkeni aurinkoisena ja mieli olis siten toiveikas, kun lähdin nousemaan kohti ykkösleiriä. Sää kuitenkin pilvistyi päivän mittaan ja saapuessani puolenpäivän jälkeen ykköseen Marmolejon länsiharjanteelle 4350m:n korkeuteen alkoi kaunailla lunta. Edessä oli taas pitkä tovi biwakkiteltassa koko yön jatkuvalta myrskytuulelta ja lumisateelta suojassa.

Seuraava päivä ei hyvältä näyttänyt arktisien olosuhteiden jatkuessa. Päätin kuitenkin pakata reppuni ja jatkaa kohti reilua 500m:ä korkeammalla sijaitsevaa kakkosta. Nouseminen oli lumimyrskystä johtuen todella vaivalloista ja tuulen yltyessä jouduin pystyttämään teltan puoliväliin matkaa. Sään hieman helpotettua jatkoin nousua ja saavutin 4900m:ssä sijaitsevan kakkosen, jossa myrskyn pauhatessa pystytin leirini.

Sään "hellittäessä" kakkosleirissä

Seuraava päivä oli viimeinen mahdollisuus huiputtaa ajan käydessä vähiin. Yö oli kuitenkin myrskyinen ja aamun valjetessa huippua peitti synkkä pilvi. Ei asiaa toppiin.

Oli lähdettävä kotimatkalle. Jännitystä oli ladattu topitukseen ja näin ollen paluumatkalla en turhia taukoja pidellyt. Puolessa tunnissa olin takaisin ykkösessä puolessatoista tunnissa beississa ja viiden tunnin kuluttua jo 3000m alempana tien varressa.

Näkymiä pilvien alapuolelta paluumatkalla

Homma oli ohi taskuun jäädessä vain arvokasta kokemusta huipun uupuessa. Maipon laakson valtiaat Volcan San Jose (n. 5900m) ja Marmolejo eivät näköjään päästä minua helpolla. Tilillä on jo neljä yritystä ilman yhtäkään huippua.

Tulee mieleen opiskelijavuosien projekti Glaruksen alpeilla: Claridenin ja Gross Schärhornin valloitus yhdessä päivässä. Se projekti sai aikanaan mahtavan päätöksen, kun neljännellä yrittämällä onnistuimme ei vain tuplanousussa, mutta täysi randopäivä toi mukanaan 3000 nousumetriä ja yhteensä neljä huippua. (Gemsfairenstock n.2900m, Bocktsingel 3100m, Clariden 3290m ja Gross Schärhorn 3350m)

Ehkä pitää täälläkin nostaa panoksia ja yrittää molempien huippujen traversia, mieluiten suksilla...

Sää liian huono huiputukseen

Juho on kääntynyt ja palaamassa takaisin alaspäin. Sää on liian huono huiputukseen.

Yöllä myrsky oli pahentunut entisestään. Huippu oli pilvien peitossa eikä näkyvyyttä ollut juurikaan myrskyssä ja lumisateessa.

Juho on kunnossa, mutta sää on huono.

Tuulee ja sataa lunta. Jos sää on parempi huomenna Juho yrittää huipulle.


Puhelinyhteys katkesi, joten tieto paikanpäältä on heikkoa. Jos sää ei parane, Juho joutuu palaamaan alas ilman huippua.

19.11.2009 klo 21.58

Juho on takaisin ykkösleirissä, ei kakkosessa niinkuin suunnitteli. Tieto korkeudesta ei ollut aivan oikein ennakkotiedoissa netistä. Juho kiipesi tänään 1000 metriä ja on siis takaisin ykkösleirissä 4350 metrin korkeudessa.

On tuulista ja taivas on pilvessä. Kylmä ja sää on enemmän talvinen, mutta silti ihan ok.

Huomenna Juho kiipeää kakkosleiriin suunnitelman mukaan.

Campamento base 3700m - 18.11.2009 klo 23.16

Juholla kaikki hyvin ja eteneminen tapahtunut suunnitelmien mukaan.

Tällä hetkellä Campamento base campissa 3700 metrissä.

Sää on ok, sataa vähän lunta ja tuulee, mutta huomisesta on luvattu parempaa.

Olosuhteet ovat hyvät, lumi on todella kovaa tyypillistä kevätlunta.

19.11 suunnitelmissa nousta ylöspäin seuraavaan leiriin. Sieltä puhelu kun saavuttaa leirin.

Marmolejoa valloittamaan!

Siitä on kulunut kaiketi yli kuusi vuotta, kun olin yrittämässä nousua maailman eteläisimmälle kuusitonniselle, keskisessä Chilessä sijaitsevalle Marmolejolle. (http://en.wikipedia.org/wiki/Marmolejo) Silloin matkanteko loppui lyhyeen, kun ollessamme reilussa 4km:ssa yhden kanssakiipeäjän polvi tulehtui pahoin ja jouduimme evakuoimaan hänet.

Kaikenlaisia huippuja on tullut välissä käytyä ja nyt olisi aika koettaa Marmolejon valloitusta uudelleen. Taustalla on idea, jonka sain viimeviikkoina Pohjois-Chilessä vaelluksia ja 5tonnisia huippuja opastaessa. Duunissa hommattu aklimatisaatio olisi aikomuksena käyttää hyödyksi ja näin poistaa Marmolejo jo kauan mieltä kutkuttavien huippujen listalta.

Homman nimi on se, että mennään Fast & Light periaatteella ja yksin. Huomenna keskiviikkona lähden matkaan ja viimeistään sunnnuntaina pitäisi olla takaisin täällä Santiagossa.

Seuraavat päivät näyttänevät, josko tällä kertaa onnistaisi.

Yritetään saada reissusta jotain väliaikatietoja matkanvarrelta mikäli teknologia asian sallii.

Patagoniasta aavikon karuihin maisemiin

UIAGM-kurssin ensimmäinen paketti saatiin kasaan lokakuun 20 päivän tienoilla. Oli kulunut intensiivinen yli kuukauden mittainen jakso siitä, kun aloiteltimme pääsykokeiden merkeissä.

Eduardo kiipeää leikkausta Arroyo Llanquinin maisemissa

Takana oli suksilla liikkumista, lumiturvallisuutta, pelastustoimintaa niin jäätiköllä kun kallioseinälläkin unohtamatta kallio ja jääkiipeilyjaksoja. Siis paljon toimintaa ja vähän lepopäiviä.

Valle Llanquin

Argentiinalaiseen tyyliin kuuluen viimeinen oppijakso päätettiin futisottelulla. Kuukauden rasitukset tuntuivat kropassa ja eipä pelissä rajusta yrityksestä huolimatta oikein jalka tuntunut nousevan kellään.

Mendozan miehet aamu-matella

Minulle kurssin jälkeinen paluu takaisin oppaantöiden pariin sujui liukuvasti. Sillä ensimmäinen reissu oli alkamassa Atacaman autiomaassa vain kaksi päivää kurssin loppumisesta. Homman nimi oli kamat kasaan ja 38:n tunnin matka Barilochesta Santiago de Chilen kautta San Pedron kylään jonne tupsahdin puoliltaöin. Seraavana aamuna olinkin jo vetämässä vaellusta.

Flamingoja Loyoques suolajärvellä

Vaikka matkan rasitukset painoivatkin oli ihanaa taas olla Chilen pohjoisosien kiehtovissa maisemissa. Olin töissä, mutta nautin kuin olisin olllut lomalla. Tällä kertaa ei ohjelmassa ollut yhtään kuusitonnista vuorta, mutta trekit kauniissa laaksoissa ja nousut viisitonnisille sekä karu luonto suolaaavikoineen, villieläimineen ja lämpimine lähteineen lämmittivät mieltä.

Jossakin Chilen ja Argentiinan rajamailla

Oli hienoa olla takaisin Pohjois-Chilessä!

Tation geysirit

Nimettömällä huipulla 5700m:n korkeudessa

Parinacota 6370m - tulivuorten äiti