Sain viime viikonlopuna yhden jo vuosia mielessä pyörineen reitin vihdoin kiivetyksi. Kyseessä oli veitsenterävä Salbitchenin länsiharjanne, jonka 1000 kiipeilymetriä ihanteellista graniittia ovat tehneet reitistä yhen Alppien tunnetuimmista kallioklassikoista.Sveitsissä tällä hetkellä vallitsevat kesäisen lämpimät säät innostivat minut ja saksalaisen Patrik Rothin lähtemään tähän 34 köydenpituuden mittaiseen seikkailuun.
Torstai-iltana heitimme tarvittavat kiipeilyvälineet autoon ja ajoimme täältä Bielistä Göschenlaaksoon, josta illan pimetessä noin kymmenen aikaa lähdimme patikoimaan ylös kohti Salbit-Hytteä. Nousu lämpimässä iltayössä nosti hien pintaan. Puoliltaöin viimein saavuimme pimeälle vuoristomajalle, jonka terassilla tankkasimme nestettä ja energiaa.
Yhden maissa matka jatkui kohti länsiharjanteen bivakkimajaa ja kiipeilyreitin lähtöä. Ennen ensimmäistä kp:tä otimme vielä vajaan parin tunnin torkut kiipeilyjöistä täydellä majalla, joka on vain muutaman metrin päässä reitin alusta.
Aamun sarastaessa viiden maissa aloitimme kiipeilyn. Aamun hiostava ilma sai taas soijan nousemaan pintaan, kun yritimme pitää tempoa yllä heti alusta asti. Liikkuminen graniitilla oli vähän haparoivaa meidän molempien ollessa nestehukkaisia jo reitille lähdössä. Suuta kuivasi ja juomapullojen vesi kului liian nopeasti.
Tunnit kuluivat ja reitti eteni. Yhdeksän kp:n mittainen ensimmäinen torni jäi taakse ja edessä oli seuraava, joka näytti entistä terävämmältä. Näin jatkettiin eteenpäin minun saadessa enmmän tuntumaa kallioon. Kun oli kiivetty 20kp:tä tuntui jo aika irtonaiselta. :)
Päivän mittaan kasaantuneet pilvet, jotka halailivat satumaista harjannetta toivat tämän ison reitin kiipeämiselle asiaan kuuluvaa mystiikkaa. Toisaalta toivoi, ettei ilma yltyisi ukkossateeksi, sillä pakotiet reitiltä ovat vähissä.
Enpä olisi uskonut että 30kp:n jälkeen vielä tulee veret seisauttavan ilmavia paikkoja, mutta näin vain kävi. Muutamat viimeisistä pitseistä olivat huikeat ja homman kruunasivat viimeiset metrit huippuhampaan päälle. Jossa oli sitten kiva suu messingillä istuskella ja varmistaa kakkosena tulevaa. 15 tunnin uurastus oli ohi ja takana oli 34 kiivettyä köydenpituutta. Olo oli väsynyt mutta syvästi onnellinen.
Vähän pisarteli ja huippuhetkiä ei siten jääty maiskuttelemaan pitkäksi aikaa, vaan matka jatkui alas kohti Salbit-hytteä.
Urin kantonin klassikkoreitti oli antanut sen minkä lupasikin. Vuosikausien projektointi ei ollut turhaa sillä Salbitilta palattiin tosi isoa kokemusta rikkaampana.
Patrik kiipeää viimeiset metrit huipulle
Patrik liidaa kapeaa kaminapitsiä
Lauantain aiheena oli uinti lammella
Jylhä länsiharjanne huipulta käsin