Uudella reitillä vanhan kaverin kanssa

Molina ja minä "omalla" huipulla

Viime viikko vei minut Mendozan provinssiin Argentiinaan, jossa olin paikallisen kaverini "Fideo" Molinan vieraana. Fideo on kiipeilymiehiä sieltä parhaasta päästä ja vietimmekin ahkerasti aikaa kalliolla. Ensin parina päivänä Cementerio de los animalesin sporttikivellä ja vihdoin viikonloppuna sään selkeydyttyä pääsimme trädittelemään.
Menimme Arenalesin laaksoon, joka on tunnettu Graniittikiipeilystään. Samassa laaksossa on varmaan moninkerainen määrä kiipeilykalliota kuin koko Suomessa ja potentiaalia avata uusia reittejä ja jopa nousta uusia huippuja löytyy vielä.
Sunnuntaina käytimmekin tätä potentiaalia tehokkaasti hyväksemme kun nousimme uuden reitin ja vieläpä ennen nousemattomalle huipulle. Päivästä muodostui ikimuistoinen 11kp:n linjan ollessa oikein nautinnollista kiipeilyä. Elämys oli varsin suuri jättää oma jälkensä Arenalesin kiipeilyyn.

Siellä se kiivetty linja punasena kuvassa siintää

Juho liidaa viimeistä pitsiä

Fideo kallion harjanteella

Huippuhetkiä

Uusi kausi alkoi jo!

Auringon lasku Pan de Azucarin kansallispuistossa

UIAGM hiihtomudulin jälkeen ei olisi tullut mieleen laittaa heti monoja jalkaan ja lähteä mäkeen. Viikko Santiagossa ja toinen Pohjois-Chilen rannikolla Calderassa rentouttivat sekä mieltä, että kroppaa.
Uusi kausi alkoi viime viikolla, kun olin tapaamassa Claudio Retamalia Puconissa Etelä-Chilessä. Vaikka ilma olikin sateinen onnistui meiltä hiihtää Villarica tulivuori sekä käydä kiipeilemässä Cerduon graniittikallioilla. Viimeinen viikonloppu menikin sitten kiipeillen Cajon del Maipon maisemissa lähellä Santiagoa.

Bahia Inglesan rantaa

Kukkanen (Para que ven que yo tambien creo en algo bonito!)

Autiomaa kukassa

Claudio aamunkoitossa keväthangilla Volcan Villarican rinteillä.

Pilvien yläpuolla lähellä Villarican huippua.

Näkymä yli Villarican kraaterin

Sergio Juarezin kanssa Cajon del maipon halkeamareiteillä.

Hiihdot hiihdetty tältä erää

Viimeiset pari viikkoa kuluivat hiihtoalpinismin parissa. Kyseessä oli Argentiinan UIAGM kurssin suksiosa Barilochessa ja sen läheisyydessä.

Ensimmäiset kolme päivää harjoittelimme Cerro Catedralin hiihtokeskukseen tukeutuen ja suoritimme vaadittavat hiihto- ja vyöryuhripelastuskokeet. Olosuhteet olivat talviset ja lupailivat hyvää tulevaa randoilua silmällä pitäen. Sää ehti kuitenkin muuttua jo neljäntenä päivänä jolloin lämmin rintama sekoitti korttipakan ja hypähdimme kertaheitolla lähemmäs kevättä.

Ohjelmassa ei turhia välipäiviä ollut. Kahdenpäivän randoilun jälkeen Barilochessa singahdimme Chilen puolelle nousemaan tulivuoria ja kuudennen päivän jälkeen oli mittarissa jo reilut 9000 noustua metriä. Joista kahtena jälkimmäisenä päivänä olimme hikoilleet 4200m huiputtaen Villarica ja Lanin tulivuorten topit. Olimme siis ansainneet lepopäivämme ennen kolmipäiväistä reissua Jakobin vuoristomajalle, joissa toimiamme evaluoitaisiin.

Viimeinen osa modulia ei ollut fyysisesti mahdottoman rankka, mutta pitkän oppijakson tuoma väsymys tuntui jo vartalossa. Piti kuitenkin keskittyä mahdollisimman hyvin sillä panoksena oli taas modulin läpipääsy ja näin yksi tärkeä etappi kohti tutkintoa.

Kaksi ensimmäistä päivää sujuivat tahmeasti Jakobin alueen osoittaessa vaativuutensa. Viimeseen päivää ladattiin siten kaikki jäljelläolevat paukut ja se menikin ryhmältämme hyvin Chileläisen Claudio Retamalin ja sen päiväisen kokeen vastaanottajan Ramiro Calvon kanssa matka sujui mallikkaasti ja ehdimme käydä, jopa yhden lisähuipun jolle muut ryhmät eivät tälläkertaa nousseet.

Vaikka tämä pikku "lisäporkkana" tarkoittikin vajaan tunnin taistelua läpi patagonialaisen bambuviidakon ja sen jälkeen noin 700 lisämetriä, palasimme kaikki kolme laaksoon suut leveässä hymyssä. Päivä oli mennyt nappiin ja kaikkine lisämetreineen ja näreikköineen oli ollut juuri oikeanlainen päätös tällä oppijaksolle.
Hiihdot oli vähäksiaikaa hiihdetty ja niihin voi olla tyytyväinen.

Volcan Casablancan valkoisilla rinteillä

Randoilua Etelä-Chilessä. Taustalla Volcan Puntiagudo

Väliäpäivän futis...

...ja grilli.

Mahtava Volcan Lanin 3730m

Laninin huipulla Quique Clausenin kanssa takana 2600 metrin päivänousu.

Cordon del Plata - Mendozan kotivuoret

Argentiinan kolmas UIAGM kurssi jatkuu Mendozan Provinssissa talviosan Merkeissä. Lunta ei tänä vuonna alueen vuorilla juuri ole, mutta talvsen viileät säät pitävät jääputoukset ja vuorten eteläseinät kiivettävässä kunnossa.

Fideo Molina liidaa Puente Incan putouksilla

Elokuun 10. aloittelimme kurssin talviosan Puente Incan putouksilla joissa hiomme sekä jääkiipeilytekniikkaa sekä putouksilla opastamista. Sieltä Acocaguan tuntumasta siirryimme sitten Vallecitosiin, josta iskuetäisyydellä ovat Corcon del Platan huiput.

Lucas ja Ariel testaavat painekammiota

Mitä korkeampia vuoret olivat sitä paremmaksi kiipeily kävi ja Cordon del Platan kiipeily huipentui hyvin harvoin kiivetyn Cerro Coloradon 5100m valloitukseen. 24 elokuuta kurssimme kiipesi kolme uutta linjaa vuoren eteläseinälle.

Cadenitan huipulla

Muutaman välipäivän jälkeen kurssimme jatkunee Barilochen maisemissa teemana hiihtoalpinismi.

Shortrouppausta Cerro mausyn kylmällä eteläseinällä

Cerro Mausyn länsiharjanteella

Treeni jatkuu Mausyn huipun tuntumassa

Cerro Mausyn huippu 4550m

Salbit projekti

Sain viime viikonlopuna yhden jo vuosia mielessä pyörineen reitin vihdoin kiivetyksi. Kyseessä oli veitsenterävä Salbitchenin länsiharjanne, jonka 1000 kiipeilymetriä ihanteellista graniittia ovat tehneet reitistä yhen Alppien tunnetuimmista kallioklassikoista.

Sveitsissä tällä hetkellä vallitsevat kesäisen lämpimät säät innostivat minut ja saksalaisen Patrik Rothin lähtemään tähän 34 köydenpituuden mittaiseen seikkailuun.

Torstai-iltana heitimme tarvittavat kiipeilyvälineet autoon ja ajoimme täältä Bielistä Göschenlaaksoon, josta illan pimetessä noin kymmenen aikaa lähdimme patikoimaan ylös kohti Salbit-Hytteä. Nousu lämpimässä iltayössä nosti hien pintaan. Puoliltaöin viimein saavuimme pimeälle vuoristomajalle, jonka terassilla tankkasimme nestettä ja energiaa.

Yhden maissa matka jatkui kohti länsiharjanteen bivakkimajaa ja kiipeilyreitin lähtöä. Ennen ensimmäistä kp:tä otimme vielä vajaan parin tunnin torkut kiipeilyjöistä täydellä majalla, joka on vain muutaman metrin päässä reitin alusta.

Aamun sarastaessa viiden maissa aloitimme kiipeilyn. Aamun hiostava ilma sai taas soijan nousemaan pintaan, kun yritimme pitää tempoa yllä heti alusta asti. Liikkuminen graniitilla oli vähän haparoivaa meidän molempien ollessa nestehukkaisia jo reitille lähdössä. Suuta kuivasi ja juomapullojen vesi kului liian nopeasti.

Tunnit kuluivat ja reitti eteni. Yhdeksän kp:n mittainen ensimmäinen torni jäi taakse ja edessä oli seuraava, joka näytti entistä terävämmältä. Näin jatkettiin eteenpäin minun saadessa enmmän tuntumaa kallioon. Kun oli kiivetty 20kp:tä tuntui jo aika irtonaiselta. :)

Päivän mittaan kasaantuneet pilvet, jotka halailivat satumaista harjannetta toivat tämän ison reitin kiipeämiselle asiaan kuuluvaa mystiikkaa. Toisaalta toivoi, ettei ilma yltyisi ukkossateeksi, sillä pakotiet reitiltä ovat vähissä.

Enpä olisi uskonut että 30kp:n jälkeen vielä tulee veret seisauttavan ilmavia paikkoja, mutta näin vain kävi. Muutamat viimeisistä pitseistä olivat huikeat ja homman kruunasivat viimeiset metrit huippuhampaan päälle. Jossa oli sitten kiva suu messingillä istuskella ja varmistaa kakkosena tulevaa. 15 tunnin uurastus oli ohi ja takana oli 34 kiivettyä köydenpituutta. Olo oli väsynyt mutta syvästi onnellinen.

Vähän pisarteli ja huippuhetkiä ei siten jääty maiskuttelemaan pitkäksi aikaa, vaan matka jatkui alas kohti Salbit-hytteä.

Urin kantonin klassikkoreitti oli antanut sen minkä lupasikin. Vuosikausien projektointi ei ollut turhaa sillä Salbitilta palattiin tosi isoa kokemusta rikkaampana.

Patrik kiipeää viimeiset metrit huipulle

Patrik liidaa kapeaa kaminapitsiä

Lauantain aiheena oli uinti lammella

Jylhä länsiharjanne huipulta käsin

juholukkari.com muuttunut

Viimenäni sain aikaiseksi joitakin päivityksiä tuonne kotisivupuolelle.

Käykää tsekkaamassa!

Wallisin keväthangilla

Toukokuun ensimmäiset kolme viikkoa satoivat putkeen. Voi mätä, sillä suunnittelin useaan otteeseen keväthiihtoja Alpeilla ja huono sää vain jatkui ja jatkui.

Lopulta kuitenkin hellitti ja oli aika toimia. Juonimme Thunissa asuvan Christianin kanssa suuntaavamme Wallisin Alpeille helluntaiviikonlopuksi nauttimaan keväthangista ja metsästämään muutama nelitonninen huippu.

Reissumme alkoi kun tapasimme perjantai iltapäivällä Christianin ja Dinan kanssa junassa, joka pyyhkäisee suoraan bernin Alppien läpi Wallisiin. Illaksi ehdimme Täsch majalle, joka toimi majapaikkanamme seuraavat kolme yötä.

Olosuhteet olivat mainiot. Aurinko paistoin ja näytti siltä, että lunta oli ja sukset päästäisiin laittamaan jalkoihin seuraavana aamuna ihan siinä majan tuntumassa.

Seuraavat kolme päivää sää pysyi vakaana ja nousimme kolme huippua, Alphubelin 4206m, Rimpfischhornin 4199m, ja Strahlhornin 4190m. Lopuksi laskimme massiivin itäpuolelle Saas Feen kylään, jossa takanamme oli upea keväthiihtoreissu Alppien sydämessä ja 5600 noustua metriä.

Sään odotus oli kannattanut sillä tätä aurinkoista reissua maiskuttelee mielessään pidempääkin.

Lähestyminen Täsch majalle

Christian Alphubelin 4209m huipulla

Jäätikön ylitys kohti Rimpfischhornia

Dina ja Juho nousussa Rimpfischhornille

Dina ja Juho lyhyessä köydessä muutamia metrejä ennen Rimpfischhornin 4199m huippua

Matkalla kohti Strahlhornia

Ensi metrit kuivaan lumeen Strahlhornin 4190m topista

Lasku kohti Saas Feetä

Telemark-hiihtoa Pohjois-Chilen valkoisilla Tulivuorilla

Parinacota

Palataan tässä postauksessa viime vuoden huhtikuulle, Chilen pohjoisimpiin osiin, vuoristoylängölle lähelle Bolivian rajaa ja Telemark-hiihdon rajoja.

Vuodesta 2007 lähtien olen työskennellyt vuoristo-oppaana tällä seudulla ja on minulle näin ollut mahdollisuus tutustua paikalliseen kulttuuriin, vallitseviin olosuhteisiin ja tietysti yli kuuteen kilometriin kohoaviin huippuihin ja tulivuorten kraattereihin.

Alueen korkeimmat vuoret ovat lumihuippuisia lähinnä tulivuoria joiden valkoisia rinteitä katsellessa alkavat Telemark-hiihtäjän polvet väkisinkin hakemaan laskuasentoa. Olin siis jo useaan otteeseen mielessäni suunnitellut tätä reissua.

Alue on kesäsateiden vyöhykettä talven ollessa kylmä ja kuiva. Hiihtoreissu oli siis tähdättävä syksylle. Huhtikuu tuntui olevan paras valinta.

Hiihtokaveriksi reissuun lähti Xavier Tranchant, Ranskan Alpeilla oppinsa saanut suksialpinisti jolla oli noin kaksi viikkoa aikaa uhrata tähän reissuun.

Xavierin kanssa tapasimme Aricassa, tyynenmeren rantakaupungissa, josta miniexpediittiomme alkoi. Ensimmäinen etappi oli Putren kylä 3500 metrin korkeudessa, joka toimi perusleirinämme.

Sieltä käsin suuntasimme ensin akklimatisoitumishuipullemme 5700 metriselle Cerro Taapacalle ja kohti yli 6000 metriin kohoavia pääkohteitamme Cerro Acotancoa, Volcan Parinacotaa ja Volcan Pomerapea.

Haastavat sääolosuhteet ja logistiikka yllätykset tekivät reissusta seikkailun kuvankauniissa maisemissa, joissa Telemark-hiihtäjä on harvinaisuus.

Skimbaajan seuraavassa numerosta löytyy tarkempi kuvaus reissusta.

Kohti Cerro Taapacaa

H-hetki ennen reissun ensikäännoksiä

Taapacan eteläpuoli

Xavierin tyylinäyte Taapacan etälärinteillä

Räntäsateen yllättämänä Parinacotan juurella

Kaverukset mäessä

Altilplano ylängön maisemissa

Muulien lailla lastattuna

Aamutuimaan liikkeella Parinacotan rinteillä