Huippu jossain pilvien peitossa

Palasin toissapäivänä Marmolejon kakkosleiristä takaisin tänne Santiagon kaupunkiin. Vieläkin vähän jaloissa tuntuu 3000 laskeutumismetrin taival alas laaksoon.

Paluumatkalla

Eipä jäänyt huippua taskuun tältä reissulta. Tappion karvas kalkki on vaan nieltävä. Sää ei antanut mahdollisuutta huiputukseen. Keski-Chilen marraskuulle varsin epätavallinen yli viikon kestänyt huonon sään jakso teki selvää suunnitelmistani.

Reissu alkoi optimistisissa merkeissä, kun aloitin lähestymismarssin kohti perusleiriä 17.11.. Kolea ja voimakas tuuli oli kuitenkin seuralaisenani kuusituntisella taipaleella. Olin miettinyt lähestyväni vuorta keveissä trekkivarusteissa, mutta Marmolejo näytti luonteensa jo matkalla perusleiriin minun kaivaessa kovia kenkiä ja kuoritakkia repusta lumen ja kylmän viiman tullessa vastaan.

Ensiyö oli kylmä ja iltaan jatkuva kova tuuli pakotti keittelemään teltan sisällä. En vielä osannut aavistaa, että seuraavat päivät tulisin olemaan varsin tiiviisti ahtaan biwakkitelttani sisällä.

Seuraava päivä valkeni aurinkoisena ja mieli olis siten toiveikas, kun lähdin nousemaan kohti ykkösleiriä. Sää kuitenkin pilvistyi päivän mittaan ja saapuessani puolenpäivän jälkeen ykköseen Marmolejon länsiharjanteelle 4350m:n korkeuteen alkoi kaunailla lunta. Edessä oli taas pitkä tovi biwakkiteltassa koko yön jatkuvalta myrskytuulelta ja lumisateelta suojassa.

Seuraava päivä ei hyvältä näyttänyt arktisien olosuhteiden jatkuessa. Päätin kuitenkin pakata reppuni ja jatkaa kohti reilua 500m:ä korkeammalla sijaitsevaa kakkosta. Nouseminen oli lumimyrskystä johtuen todella vaivalloista ja tuulen yltyessä jouduin pystyttämään teltan puoliväliin matkaa. Sään hieman helpotettua jatkoin nousua ja saavutin 4900m:ssä sijaitsevan kakkosen, jossa myrskyn pauhatessa pystytin leirini.

Sään "hellittäessä" kakkosleirissä

Seuraava päivä oli viimeinen mahdollisuus huiputtaa ajan käydessä vähiin. Yö oli kuitenkin myrskyinen ja aamun valjetessa huippua peitti synkkä pilvi. Ei asiaa toppiin.

Oli lähdettävä kotimatkalle. Jännitystä oli ladattu topitukseen ja näin ollen paluumatkalla en turhia taukoja pidellyt. Puolessa tunnissa olin takaisin ykkösessä puolessatoista tunnissa beississa ja viiden tunnin kuluttua jo 3000m alempana tien varressa.

Näkymiä pilvien alapuolelta paluumatkalla

Homma oli ohi taskuun jäädessä vain arvokasta kokemusta huipun uupuessa. Maipon laakson valtiaat Volcan San Jose (n. 5900m) ja Marmolejo eivät näköjään päästä minua helpolla. Tilillä on jo neljä yritystä ilman yhtäkään huippua.

Tulee mieleen opiskelijavuosien projekti Glaruksen alpeilla: Claridenin ja Gross Schärhornin valloitus yhdessä päivässä. Se projekti sai aikanaan mahtavan päätöksen, kun neljännellä yrittämällä onnistuimme ei vain tuplanousussa, mutta täysi randopäivä toi mukanaan 3000 nousumetriä ja yhteensä neljä huippua. (Gemsfairenstock n.2900m, Bocktsingel 3100m, Clariden 3290m ja Gross Schärhorn 3350m)

Ehkä pitää täälläkin nostaa panoksia ja yrittää molempien huippujen traversia, mieluiten suksilla...